Luin kirjan Peli, jonka on kirjoittanut Anders de la Motte ja kustantanut Otava vuonna 2013.
Kirja on lukukokemuksena erittäin jännittävä. Se on nopeatempoinen, mutta juoni etenee kuitenkin sopivalla tahdilla. Jännitystä on välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta se pysyy kuitenkin sopivassa suhteessa läsnä koko kirjan ajan. Teos on mielestäni melko helppolukuista tekstiä, joten lukeminen kulkee koko ajan sujuvasti eteenpäin ilma sen suurempia murheita.
Lukukokemukseen vaikuttavat myös henkilöt, jotka ovat mielestäni hyvin toteutettuja, joten heidän tapahtumiaan on mielenkiintoista seurata. Teosta lukiessa huomaa, että se on suunnattu hieman nuoremmille lukijoille, joten se vaikuttaa myös melko suuresti lukukokemukseen ja -nautintoon. Tieteinkin nuorena se on suunnattu ikäisilleni, joten siitä ei aiheudu sen suurempia ongelmia kirjaa lukiessa. Eli tiivistettynä lukukokemus on erittäin positiivinen omasta mielestäni.
Kirjan päähenkilö tekee valintoja, jotka miellyttävät häntä itseään. Hän on eräänlainen yksinäinen susi, joka ei juurikaan välitä siitä, mitä muut ajattelevat, tai siitä, miltä heistä tuntuu eri tilanteissa. Päähenkilö on erittäin mukavuudenhaluinen, joten se ohjaa useimmiten hänen valintojaan ja päätöksiään. Hän yrittää yleensä tehdä valintoja, joiden hän toivoo johtavan joko rahalliseen, tai materiaaliseen hyötyyn.
Valinnat eivät usein ole välttämättä loppuun asti mietittyjä, tai oikeudenmukaisia, mutta päähenkilöä se ei juuri hetkauta. Ne eivät usein myöskään ole eettisesti mitenkään kaikista oikeimpia ratkaisuja toimia tietynlaisissa tilanteissa, mitä vastaan tulee. Päähenkilö voisi mielestäni joskus ajatella muidenkin parasta, eikä aina omaa mahdollista hyötyään joka asiassa.
Teoksessa on kaikkitietävä kertoja. Sen voi päätellä siitä, koska kertoja tuntuu tietävän pienimmätkin asiat todella yksityiskohtaisesti, sekä on perillä kirjan tapahtumista koko ajan. Tapahtumia kerrotaan kirjan päähenkilön ja hänen sisarensa näkökulmista. Kertojaratkaisu sopii teokseen todella hyvin, sillä kyseisen kirjan tapauksessa se on mielestäni paras mahdollinen ratkaisu tapahtumien selkeänä pitämiseksi.
Muutenkin se auttaa ymmärtämään mistä on kyse, koska kertoja tietää pienimmätkin tapahtumat. Vähemmän jää siis arvailun ja oman tulkinnan varaan. Kerronta myös ohjaa juonta hyvin eteenpäin kaikista näkökulmista. Minulla ei siis ole mitään moittimista siinä, miten kerronta on toteutettu tässä lukemassani teoksessa.
Jos saisin tavata kirjan päähenkilön tapaisin hänet jossakin päin Eurooppaa, koska hän on ruotsalainen. Voisimme tavata vaikkapa jossakin Pohjoismaassa, se tuntuu ainakin luonnolliselta vaihtoehdolta. Ruotsi tai Norja kiinnostaisivat minua, koska ne ovat minusta hienoja maita ja tykkään matkustella. Tarkemmasta tapaamispaikasta pitäisi tietenkin vielä sopia, kuten mikä kaupunki, missä kaupunginosassa, missä kadulla ja niin edelleen.
Tarjoaisin päähenkilölle jotakin syötävää ja juotavaa. Saattaisin myös ostaa hänelle esimerkiksi vaatteita tai jotakin käyttöesineitä, jos hänellä olis tarvetta jollekkin. Lopuksi voisin antaa hänelle hieman käteistä, jotta hän voisi ostaa jotain esimerkiksi kotimatkalla. Voisimme mennä vaikkapa syömään johonkin pikaruokapaikkaan, tai sitten hienompaan ravintolaan. Sillä ei loppujen lopuksi olisi omasta mielestäni niin kauhean paljoa väliä.
Pidän kirjassa paljon sen miljööstä. Miljöö on hyvin ajateltu ja yksityiskohtia riittää. Joka paikan voi kuvitella mielessään melko tarkasti. Pidän myös henkilöistä. Heille annetaan tarpeeksi ominaisuuksia, sekä esimerkiksi taustatietoa, luonnetta ja muita yksityiskohtia kerrotaan riittävän paljon. Pidän tietenkin myös kirjan juonesta, mutta olen puhunut siitä jo riittävästi, joten ei mennä siihen sen enempää.
Sitten asioita, joista en niin paljoa pitänyt. Ensimmäisenä minun pitää mainita, että teoksessa kielenkäyttö ei ole aina mitenkään ihailtavaa. En ole mitenkään herkkä, mutta kyllä se alkaa lopulta käydä hermoille. Toiseksi mainittakoon, että kirjassa puhutaan melko paljon englantia, joten se häiritsee joskus hieman, kun pitää alkaa miettimään toisella kielellä.
Kirjaan on luotu jännitettä monin erinäisin keinoin. Joskus esimerkiksi keskitytään todella vahvasti jonkun tietyn henkilön tunteisiin, jolloin lukija pystyy tuntemaan samaistumisen tunnetta. Välillä keskitytään kunnolla myös ympäristön erinäisiin ääniin, jotka voi melkein kuin kuvitella kuulevansa päänsä sisällä. Eräs keino on myös erittäin yksityiskohtainen kuvailu jostakin tilanteesta. Pakko myöntää, että se toimii oikeastaan liiankin hyvin.
Välillä myös käytettiin ns. ”tapahtumien hidastamista”, jolloin kesityttiin esimerkiksi yksittäisiin ajatuksiin tai muihin tilanteen kannalta oleellisiin seikkohin. Kaikki tavat ovat mielestäni ihan toimivia ja pidin siitä, että kirjassa hyödynnettiin monenlaisia erilaisia ratkaisuja asian suhteen. Vaihtelu virkistää, niinhän sitä sanotaan ja tämä on hyvä esimerkki siitä.
”Wanna play a game?”
Omasta mielestäni kirjallisuusblogia kirjoittaeassa oli joskus vaikeaa löytää oikeita sanoja, mutta tästäkin on nyt selvitty, eikä siitä loppujen lopuksi niin huono tullutkaan. 🙂